Elävien ja kuolleiden yhteisö II

Jonna Rantala

DSCN0886

Kalmismaa on ollut erityisen vaarallinen paikka, josta kalman on ollut helppo hinkautua eli tarttua. Kalmismaan multaa ei saanut koskaan viedä mukanaan, ja hautausmaalla käyttäytymistä valvottiin tiukkojen normien avulla.

Kuten kaikki muukin kuoleman yhteydessä, oli kuolemisen tavat ja jopa ajankohdat tarkoin määriteltyjä. Tšarstvan eli taivaan portit olivat auki erityisesti joulun ja loppiaisen välillä sekä praasniekan aikaan, joten tuolloin oli hyvä kuolla, sillä pääsi suoraan paratiisiin.

Hukkunut pääsi samoin suoraan taivaaseen, sillä kuoleman katsottiin olleen puhdas. Kova tuuli ja sadeilma olivat myös eduksi kuollessa, koska tuulen avulla henki pääsi nopeammin taivaaseen ja sade korjasi jäljet. Rauhallinen ja kivuton kuolema yleensä ennusti hyvää sijaa tuonpuoleisessa. Kuuttomalla ajalla kuolevan ei taas uskottu pääsevän taivaaseen ollenkaan.

Reähkäiselle eli syntisesti eläneelle ei kuolema ollut helppo. Syntisesti eläneelle on kuoleman hetkellä näytetty kaikki hänen ”pahat työnsä”, joista hän saattoi saada kuollessa lisävaivaa. Myös kaikki kuolleen keskenjääneet työt piti elävien polttaa, jotta ne eivät jääneet kuolevalle hengenpainoksi. Kuolinvuoteen äärellä ei tullut itkeä, sillä kyyneleiden uskottiin polttavan kuolevaa. Esimerkiksi lapsen kuollessa ei tästä syystä vanhemmat saaneet olla läsnä, samoin kuin lapset eivät saaneet olla paikalla vanhempansa kuollessa.

Riitit ja rituaalit ovat aina olleet ihmiselle tärkeitä keinoja hallita elämän ja maailman epävakautta. Rituaalit voivat olla apuna ilossa ja surussa, ja toimivat keinona siirtää ihminen statuksesta toiseen, kuten esimerkiksi juuri kuoleman yhteydessä. Hautajaiset ovat nykyään omaisille järjestetty tapahtuma, jonka avulla menetystä voi käsitellä tutun rituaalin keinoin.

Vaikka hautajaiset ovat meille tärkeä tapahtuma, kuinka paljon ne ovat vernakulaariin uskoon (= kansanomainen uskonto, jota ihmiset harjoittavat omassa elinympäristössään) tottuneille, tieteestä tietämättömille ihmisille merkinneet, ja mikä ero merkityksillä on ollut. Vienan Karjalan tavoissa ja rituaaleissa on kiehtovaa ortodoksisen ja vernakulaarin uskon sopuisa rinnakkainelo, joka on ottanut piirteitä molemmista uskonnoista.

Vaikka kuollutta ja kalman tarttumista pelättiin, vainajaa myös suuresti surtiin, kaivattiin ja kunnioitettiin kuten useista itkuvirsistä käy ilmi. Yhteisön suhtautuminen vainajaan on siis ollut kaksijakoinen.

Vienan Karjalan kuolemaan liittyvissä rituaaleissa on jotakin lempeää, kunnioittavaa, lohdullista ja kaunista.

 

 

Haluatko blogikirjoitukset ja tietoja sähköpostiisi

Liity Via Karelian postituslistalle tästä