jamasvaara-EevaPulkkinen

Jämäsvaaran virkistysmetsä

Taso (*) Yksi karhu

Jämäsvaaran alueen keskusjärvi on Jämäsjärvi, jonka lähes koko valuma-alue on hakkaamaton ja ojittamaton. Jämäsjärven kaakkoisrannasta kohoaa jyrkästi kuusikkoinen Jämäsvaara. Lahopuuta on runsaasti ja aarniometsän kääpä- ja hyönteislajisto on erittäin monipuolinen. Metsän seassa on rämeitä ja paikoin lettolaikkuja. Alueella on runsaasti lampia ja puroja.

Myös maisemaretkeilijän kannalta Jämäsvaara on monipuolinen kohde. Kuusi on enimmäkseen valtapuu, mutta seassa on sylintäyttäviä kilpikaarnaisia mäntyaihkeja ja sammalpeitteisiä maapuita. Tulipaikat ja laavut sijoittuvat säännönmukaisesti kauniille paikoille lammen tai järven rannalle. Aurinkoinen Jämäsjärvi saa vahvan kontrastin taustalla kohoavasta synkästä Jämäsvaarasta.

Jämäsvaaraan on rakennettu laaja retkeilyreittien verkosto. Kolmella laidalla on pysäköintialue opastauluineen: koillisessa Loukkukangas, idässä Jämäsvaara ja luoteessa Miettulantie. Oranssilla merkittyjä reittejä on kaikkiaan noin 15 km. Märät osuudet on pitkostettu. Rengasreittejä ei ole. Alueella on myös Jämäshovin autiotupa..

Kuhmon etelärajalta lähtevä Petranpolku saapuu Jämäsvaaran alueelle Alanteensärkällä ja kulkee alueen halki Miettulantien P-paikalle. Sitä kulkemalla saa hyvän kokonaiskuvan alueesta.

Jämäsvaara pähkinänkuoressa

Kuhmo, Kainuu¨

Pinta-ala 27 km2

Perustettu 2000

Lisätietoja:

www.luontoon.fi/jamasvaara

Jouni Laaksonen (toim.): Kainuun luontokohdeopas, Edita 2005.

Ajo-ohje:

Kuhmosta ajetaan Kuhmo – Nurmes –tietä (75) noin 15 km. ja käännytään oikealle Jämäsvaarantielle. Risteyksestä on Loukkkukankaan pysäköintialueelle 6 km ja Jämäsvaaran pysäköintialueelle 7,5 km. Kelirikkoaikaan tie on suljettu puomilla.

Kuva: Eeva Pulkkinen

Osoite

Kuhmon luontokeskus Petola

Puhelinnumero

+358 40 8 25 60 60

Sijainti kartalla