Kontiolahden kirkonkylän luonto- ja kulttuuripolku 4 km

Kontiolahden kirkonkylän maisemissa ja Höytiäisen rannan poluilla kiertelevä rengasreitti. Matkalla on metsäpolkua, pitkospuita, pikkuteitä ja pätkä kylän pääkatua.

Polku kiertelee kirkonkylän ja Suomen 10. suurimman järven Höytiäisen (293 km2) välisellä alueella. Karua mäntykangasta, Höytiäisen vesijättömaata (100–400 metriä leveä vyöhyke). Reitillä on myös reheviä, lähes lehtomaisia paikkoja ja viljelysmaita.

Kontiolahden kirkonkylän alueella on ollut pysyvää maanviljelysasutusta ainakin 1600-luvun alkupuolelta lähtien. Vuonna 1859 tapahtuneen Höytiäisen laskun seurauksena järven pinta aleni 9,5 metriä. Sen tapahtuman merkit näkyvät rannalla yhä selkeästi.

Reitin lähtöpiste on Kotiseutukeskus kirkonkylällä, jäähallin ja urheilukeskuksen tuntumassa. Aluksi reitti kulkee pääosin mäntykankaalla ja risteää pururadan kanssa useita kertoja. Sitten kiivetään 35 metriä järven yläpuolelle nousevalle Honkavaaralle runsaat 100 vuotta vanhan kuusikon halki. Vaaran laelta aukeaa näkymä Höytiäiselle.

Vaaralta laskeudutaan kivikkoisen vanhan rannan kautta järven laskun paljastamalle maalle. Karu maa muistuttaa paikoin merenrantaa käkkyrämäntyineen, kivikkoineen ja hietikoineen.

Rantaosuuden huipennus on Vierevänniemi hiekkarantoineen. Se on hyvä uimaranta ja harjuksen kalastuspaikka.

Matkan edetessä maasto muuttuu rehevämmäksi, lehtipuuvaltaisemmaksi. Polku ohittaa vanhan hautausmaan, kulkee pätkän Keskuskatua ja poikkeaa pappilaan johtavalle kujalle. Vähän ennen vuonna 1883 valmistunutta pappilaa reitti jatkaa koivikon halki viljelyaukealle. Sitten vanhan kaskimetsän läpi saavutaan Kotiseutukeskukselle vievälle tielle.

Lisätietoja: www.kontiolahti.fi

Pohjois-Karjalan vaellusreittiopas, Edita 2004.

Ajo-ohje: Joensuusta Kajaaniin vievän valtatie 6:lta Vesitornin lähellä viitta Kontiolahti. Näin tullaan Yhdystielle. Ajetaan sitä alas T-risteykseen, josta käännytään vasemmalle ja ajetaan Keskuskatua n. 150 m. Viitta oikealle Kotiseutukeskus (Vierevänniementie). Ajetaan n. 400 metriä : Kotiseutukeskus vasemmalla ja jäähallin pysäköintipaikka oikealla. Polku lähtee niiden välistä.

luontokohteet_poro_600x450

Osoite

Vierevänniementie 5
81100 Kontiolahti

Puhelinnumero

Sijainti kartalla