Ilmari Kianto, Turjanlinna ja talvisota

Suomussalmella merkittävän osan elämästään vaikuttanut kirjailija Ilmari Kianto – joka tunnetaan mm. korpikansan kuvauksistaan Punainen viina ja Ryysyrannan Jooseppi - hankki itselleen Kianta-järven rannalta kruununtorpaksi Lepokanta nimisen tilan ja rakensi sinne Turjanlinnaksi nimittämänsä talon. Vuonna 1934 hän lunasti tilan omistukseensa.

Kianto oli talvisodan syttyessä talossaan. Kun suomalaiset polttivat 6.12. illalla Suomussalmen kirkonkylän, Kianto pakeni talostaan. Turjanlinna oli pitkän aikaa rintamalinjalla ja suomalaiset valtasivat sen 19.12. ja polttivat rakennuksen.

Kianto tuomittiin talvisodan jälkeen maanpetoksen yrityksestä puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, koska hän oli jättänyt Turjanlinnan kuistin pöydälle tyhjän sikarilaatikon, johon hän oli kirjoittanut venäjänkielisen viestin: ”Venäläiset toverit! Kunnioittakaa köyhän kirjailijan kotia. Tuossa on saari autiona ynnä tästä itään päin rinne rakennuksineen. - Olen minäkin ollut Moskovassa 1901-03. Ilmari Kianto.”

Saaressa, johon Kianto viittaa oli hänen kalamajansa ja viereinen talo oli hänen sisarensa. Kiannon katsottiin viestillään auttaneen venäläisiä.

Vuonna 1949 Turjanlinnan tilalle rakennettiin Otavan avustuksella uusi rakennus. Se paloi melkein heti, eikä talo ollut vakuutettu. Turjanlinnasta on jäljellä vain piharakennuksia.

Ilmari Kianto on haudattu Kiantajärven Niettussaareen. Kesäisin Turjanlinnaan ja Niettussaareen järjestetään laivaretkiä.