Karjalaisuus on tahtotila

Matkailija etsii erilaisuutta oman arkitodellisuutensa vastakohdaksi. Se erilaisuus on lomamatka, joka on kuin modernin pyhiinvaeltajan autenttisuuden etsimistä toisesta ajasta ja toisesta paikasta.

Siellä “toisessa” matkailija kerää katseellaan kokemuksia muiden arjesta ja rakentaa uuden sosiaalisen todellisuuden niiden muiden ihmisten kanssa, jotka usein ovat matkailupalveluiden tarjoajia ja tuottajia.

8730EB7B-284E-493D-8CC7-421F655B35AC

“Ihanaa, vihdoinkin loma!” Loma ja työ mielletään toistensa vasta­kohdiksi. Lomaa ei ole ilman työtä ja nimen­omaan sitä ei ole ilman palk­katyö­tä. “Minne aiot mennä ­lomallasi?”, on yhtä yleinen kysymys kuin edel­li­nen huu­dah­dus­kin. Loma ja matka kuuluvat ihmisten ajat­telus­sa ja puhees­sa usein yhteen.

Matkailu syntyy ihmisten liikkees­tä ja heidän oleskelustaan erilaisissa kohteissa. Turistin katse, tuijotus, suuntautuu maise­miin ja asioihin, jotka poikkeavat hänen jokapäiväisistä koke­muk­sis­taan. Sellaisia asioita katsotaan, koska ne mielle­tään tavallaan epäta­vallisiksi ja siksi arvokkaiksi ja merki­tyksellisiksi.

Turistin katse rakentuu merkeis­tä ja matkailu tarkoittaa merkkien keräämistä. Nähtävyyksien katselu on kollektii­vinen rituaali ja nähtävyys taas moderni toteemi, esim. Eiffel-tornin tai Kolilta avautuvan kansallismaiseman näh­neet muo­dostavat oman klaaninsa.

Mat­kailija matkustaa siis pois normaalista arkipäiväs­tään johonkin toiseen ja erilaiseen ympäristöön kokemaan uutta ja näkemään erilaista. Ja usein ainoat kontaktit ovat loman kohdealueella toimi­vat erilaisia palvelualoja edustavat mat­kai­lu­yrit­tä­jät. Matkaili­jan ja matkai­lu­yrit­täjän väli­ses­sä koh­taa­mi­ses­sa ja keski­näi­sessä vuoro­vai­kutuk­ses­sa ra­ken­tuu todel­lisuus, jota itäisimmässä Suomessa kutsu­taan karja­lai­suudek­si.

Karjalaisuus ei ole kenenkään antama tai valitsema kaapu, joka voi­daan tar­vit­ta­es­sa ikään kuin pukea päälle vaan että mat­kai­lu­yrit­tä­jät sosiaa­li­sessa vuoro­vaiku­tusti­lanteessa vieraansa kanssa rakenta­vat kukin oman käsi­tyksen­sä mukai­sen karja­laisuu­tensa.

Matkailuyrittä­ji­en puhe tuottaa erilaisia ja sään­nönmu­kaisia tulkintarepertuaareja. Ne ovat ver­rat­tain risti­riidattomia kielen käytön alueita ja jotka muodosta­vat omia merki­tyssysteemejä eli tässä tapauksessa karja­lai­suut­ta. Näin tul­kit­tu­na matkai­lu­yrit­täjän puheen avulla ilmaistu käsi­tys karja­lai­suu­desta tuot­taa kaksi eri­lais­ta tulkin­ta­re­per­tu­aari­a, ystäväl­lisyys-repertuaarin ja ruoka-repertuaarin.

Ystävällisyys-repertuaari

Karjalaisuus nousee esille henkilökohtai­se­na välit­tä­misenä. Asiakas koetaan ennen kaikkea vieraaksi. Em­paat­tinen välit­tä­mi­nen ja lämpi­mien muis­tojen jättä­mi­nen merkitsee karjalai­suut­ta. Lisäk­si karja­lai­nen välit­tämi­nen on eri­laista eli parempaa ja välit­tö­mämpää kuin muual­la Suo­messa.

“Mutta nimenommaan tämä karjalaisuus on sellaista avoim­muutta ja ystävällisyyttä, nii, se on ihan toisenalaista kuin jossain muualla Suomessa.”

Karjalaista ystävällisyyttä ja ihmisen huomioonottamista yksilönä ­on hänen tulon ja lähdön huomi­oi­mi­nen; halu­taan antaa hyvä ensi­vai­ku­telma ja jättää mukavat muis­tot.

“…myö (emäntä ja isäntä) ollaan joko tuossa ulukona tai rappu­sil­la otta­mas­sa vastaan. Jok­kaine erikseen kätel­lään, joka on sitten tietysti semmone niiku en­sim­mäi­ne kon­kreettinen assii.”

Ruoka-repertuaari

Selkeimmillään karjalaisuus rakentuu ruoka­pe­rin­tees­sä. Käsin­teh­dyt ohut­kuoriset ja tiheästi rypytetyt pienet Karja­lan piira­kat ovat nimenomaan se asia, jolla karjalai­suus tuodaan esiin.

“Nimenommaan se on se ruoka tosissaan se kaiken konkreet­tisin assii ja tietysti ensimmäisenä nämä Karjalan piira­kat jotka tehhään… oikei­ta aitoja käsin tehtyjä Karja­lan piirakoita, ei missään nimessä konees­ta tullei­ta… sitä ihmetellään että miten voipi olla sella­sii kun ne on ohutkuo­risii ja ne on kauniita.”

Asiakkaat vaativat aitoutta ja osaavat erotella “oikean” Karjalan piira­kan ko­neel­li­ses­ti tehdystä suur­lei­po­motuotteesta. Ruokaperinne on vaka­va asia, joka täytyy ottaa tosissaan. Varsinkin Karjalai­nen pito­pöytä on asia, jonka kanssa ei voi pelleillä. Jos siihen ryhtyy, se on tehtä­vä kunnolla ja oikeasti. Mikään näennäiskarjalaisuus kuten Rosson tyyp­pinen näennäisitalialai­nen ravin­to­la ei tule kysy­myk­seen.

Karjalaisen ruokaperinteen “oikea” noudattaminen on ehdoton mutta ei ongel­ma­ton. Näyt­tää olevan niin, että se on joko tehtä­vä tiet­tyjen vaatimusten mukaan tai sitten se on parasta unohtaa. Ruokape­rinteen aitouden kriteereik­si hyväk­sy­tään, jos valmistus on tehty käsityö­nä puh­taista perus­raaka-aineista.

Aitouskriteerin hylkääminen lyö leimansa niihin matkailuyrityk­siin, jotka eivät sitä noudata. Kiistetäänkö loppujen lopuksi aitouden hylkäävien matkailuyritysten karjalaisuus, jää epäselväksi.

Kommentoi artikkelia

Haluatko blogikirjoitukset ja tietoja sähköpostiisi

Liity Via Karelian postituslistalle tästä