Unieni laituri

Unieni laituri on suuri. Se sijaitsee Itä-Suomessa, Saimaalla – siellä päin missä synnyin. Se laituri on suuri kuin ulkomeren saariston venelaiturit. Siellä voi seurustella, kalastaa, kahvitella ja nähdä ja haistaa koko luonnon. Järven, metsän, vedenrajan kaislikkoineen, vesilinnut, Ulpukat ja avaran taivaan öisine tähtineen.

Hylje laiturilla

Unieni laituri on betoninen, kauaksi rannalta ulottuva ja haarakkeinen. Sen uloimpien kärkien väliin voi virittää verkot. Kävellen laiturilla! Sieltä voi heitellä virvelillä haukia, mato-onkia pulskia ahvenia ja merrastaa rapuja.

Betoniset tukevat laiturit kelluvat vakaasti ja kestävät kaikki säätilat ympäri vuoden. Laiturille voi vetää sähköt. Sinne voi pystyttää vaikka pienen keittiön Ahdin antimille. Mutta miksi minä uneksin laiturista. Siksikö että olen jo vanha menemään pikkuveneisiin vai yhtäaikaisesta halusta mukavuuteen ja luontoelämyksiin. No molemmista syistä.

Samoista syistä ulkomaalainen viihtyisi siellä laiturilla. Hän kun ei tunne vesiä ja niiden saloja kareineen, eikä kaikille voi olla omaa opasta. Laiturilla he osaava olla – se on heillekin tuttua laitureiden päissä sijaitsevine kalaravintoloineen. Me voisimme siis tehdä laiturista entistä monipuolisemman lomakohteen. Kuka uskaltaisi kokeilla – investoida unelmaan.

4 kommenttia

  1. Ruuskanen 16.4.2020 klo 13:18

    Saimaan ympäri laiturilta laiturille. Hyvä juttu ja mielellään lomakylinen läheisyyteen. Yrittäjällä on mahdollisuus saada lisätuloja ja veneilijällä palveluja. Minulle voissa paistettuja muikkuja, kiitos.

    Laiturit saisivat olla siten, että ne ovat myös autolla saavutettavissa. Olisi paljon mukavampi istua laiturilla varpaita uittaen kuin maantien varrella rekkaliikenteen jyristessä vieressä.

    Vaan miten veneilijät ne löytävät? Virolaiset tietävät: http://www.gis.ee.

  2. Irma 17.4.2020 klo 18:53

    Tämä on kyllä tosi hyvä idea. Siis laiturista uusi kohtaamispaikka kaikelle kansalle. Nykyään ei kylän nuoriso voi enää tavata tien ristillä maitolaiturilla, kun ei niitä enää ole eikä ole nuorisoakaan kylänraitilla pärisemässä. Puukansi olisi kyllä viihtyisämpi kuin pelkkä betoni.
    Ruotsalaisilla on viehättävä perinne dans på bryggan. Siitä voisimme ottaa oppia. Heinäveden reitillä muistan nähneeni tansseihin sopivia isoja laivalaitureita. Mutta missä ekat laituritanssit tänä kesänä? Aloittaa voi ihan pienestä joukosta ja pienestä laiturista. Pääasia, että ottaa sen ekan action askeleen.

    Katso kuva Dans på Bränno brygga https://brannoforeningen.se/kulturevenemang/dans-pa-branno-brygga/

    • Jussi 17.4.2020 klo 19:24

      Varistaipaleen kanavalla. Se on hieno ympäristö. Kanava itse on nelisulkuinen ja Suomen korkein.

  3. Julle 30.4.2020 klo 10:07

    Eipä näy matkailuyrittäjien kommentteja näillä sivuilla. Nukkuvatko Ruususen unta?

Kirjoita kommentti





Haluatko blogikirjoitukset ja tietoja sähköpostiisi

Liity Via Karelian postituslistalle tästä