Karjalainen keittiö
Joensuun tori
Kylläisellä vatsalla on mukava tehdä pieni jaloittelu Joensuun kuuluisalla torilla. Kauppatorit ovat aina olleet kaupunkielämän keskuksia ja kaiken kansan kohtauspaikkoja. Tällä torilla on tehty kauppaa, mutta aina ollut tarjolla myös kulttuuria. Sortavalan perinteiset laulujuhlat siirtyivät Joensuuhun 1980-luvulla ja yksi esitysten pitopaikka oli kauppatori. Nykyisin torikojuista saa niin kansainvälistä ruokaa kuin perinteisiä karjalanpiirakoita. Martta-kahvio järjestää lapsille…
Lue lisääRavintola Kielo
Joensuu Pittää syyvvä, että jaksaa. Yksi karjalaisuuden tärkeimpiä piirteitä on, että syödään hyvin. Pohjois-Karjala projektin ansiosta ruoasta on tullut kevyempää ja terveellisempää. Makuja osataan yhdistellä ja siksipä esittelemme sinulle kaksi eri vaihtoehtoa ruokailupaikaksi. Ravintola Kielo sijaitsee korttelin verran museolta kohti luterilaista kirkkoa. Kielossa ruoka valmistetaan perinteitä kunnioittaen, mutta se tuodaan nykyaikaan leikkimielisyydellä ja yllätyksellisyydellä. Ruokailu…
Lue lisääHermannin Viinitorni ja Viinitila
Ilomantsi Viinitorni on sykähdyttävä kokemus. Vanhan vesitornin huipulle rakennettu ravintola, jonka seinät on koristeltu heinäseipäin. Ulkoterassilta aukeaa mahtava järvimaisema yli Ilomantsinjärven ja vaaramaisemien. Tarjolla on viinitilan omia laadukkaita seurustelujuomia. Mäen alapuolelta löytyy Hermannin oma viinitilamyymälä (Käymiskuja 1).
Lue lisääParppeinpirtti ja Parppeinvaara
IlomantsiKarjalaisen ruokakulttuurin helmi ja runokylä Parppeinvaara on se paikka, jossa karjalan kävijän täytyy poiketa. Ravintola Parppeinpirtissä voit nauttia nykymakuun sovitetun karjalaisen aterian piirakoineen. Parppeinvaaran runokylässä pääset tutustumaana Runonlaulajan pirttiin, Mateli Kuivalattaren ja Korhosen museoaittoihin, Rajakenraali Raappanan majaan, Kaikkien Pyhien tsasounaan ja Luontopirtti Mesikkään. Linkin takaa löytyy mobiiliopas, jonka avulla voit tutustua runokylän kohteisiin sekä ilomantsilaiseen…
Lue lisääKarjalaisuus on tahtotila
“Ihanaa, vihdoinkin loma!” Loma ja työ mielletään toistensa vastakohdiksi. Lomaa ei ole ilman työtä ja nimenomaan sitä ei ole ilman palkkatyötä. “Minne aiot mennä lomallasi?”, on yhtä yleinen kysymys kuin edellinen huudahduskin. Loma ja matka kuuluvat ihmisten ajattelussa ja puheessa usein yhteen. Matkailu syntyy ihmisten liikkeestä ja heidän oleskelustaan erilaisissa kohteissa. Turistin katse, tuijotus, suuntautuu…
Lue lisääCafé Rantakivi
Café Rantakivi on rento ja raikas kahvilaravintola Puruveden rannalla. Ruoka on lähiruokaa Puruveden muikuista ja ahvenista aina puutarhatilojen kasviksiin ja myöhemmin kesällä marjoihin ja sieniin. Café Rantakivi on mukava yhdistelmä kahvilatuotteita ja luonnonkaunista miljöötä.
Lue lisääHotelli Punkaharju
Punkaharju, Savonlinna Hotelli Punkaharju, viehättävä 165-vuotias rakennus, maittava lounaspöytä, korkeatasoinen a la carte -lista.
Lue lisääLuostariravintola Trapesa
Valamon_luostari, Heinävesi Luostariravintola Trapesa, sesonkiin sopivia ruokia ja leivonnaisia luostarimiljöössä. Herkullinen pitopöytä erityisesti viikonloppuisin ja Pääsiäisenä.
Lue lisääKaks ruusua
Walter Ahlström Oy:n kansankeittiöksi suunnittelema tunnelmallinen ravintola tarjoaa paikallista lounasruokaa historiallisessa ympäristössä aivan Varkauden paperitehtaan kupeessa.
Lue lisääIsäntä Matin museo
Kursu, Salla Tasalan talossa on aito 1950-luvun miljöö ja siellä tarjotaan tilauksesta lappilaista perinneruokaa, jonka raaka-aineet saadaan lähimetsästä ja järvestä. Talossa on kaunis Arabian posliiniastioiden kokoelma. Sijaitsee Napapiirin retkeilyreitin varrella.
Lue lisääPohjolan Pirtti
Kuusamo, Koillismaa Pohjolan Pirtti sijaitsee Vuotungissa, noin 34 km päässä Kuusamon keskustasta itään päin. Avoinna tilauksesta.
Lue lisääErämaaravintola Huilinki
Kuusamo Loma-Lopotin erämaaravintola Huilingissa on tarjolla kuusamolaisia herkkuja, kuten tuoretta kalaa eri muodoissa, perinteistä poronkäristystä sekä pikkulämpimäisiä. Lähes kaikki tarjoilut valmistetaan lähiruoasta ja oman metsän antimista. Avoinna tilauksesta.
Lue lisääRukan Salonki
Ruka, Kuusamo Rukan salongin tilausravintola Kultalan menu sisältää lukuisia Lapin ruokaerikoisuuksia, kuten poroa, lohta ja riekkoa. Avoinna tilauksesta.
Lue lisääOivangin lomakartano
Kuusamo, Koillismaa Oivangin lomakartano on jykevistä kelohongista, perinteisesti käsityönä rakennettu perheravintola, joka vaalii edellisten sukupolvien ruokaperinteitä nykyaikaan sovellettuna. Avoinna tilauksesta.
Lue lisääStudioravintola Tundra
Kuusamo, Koillismaa Studioravintola Tundra – tunnelmallisen tilausravintola, kokkauskursseja ja keramiikkastudio. Avoinna tilauksesta.
Lue lisääIsokenkäisten Klubi
Kuusamo, Kainuu Isokenkäisten Klubi on matkailupalveluihin keskittynyt perheyritys, joka sijaitsee luonnonhelmassa Heikinjärven rannalla, vain parin kilometrin päässä Venäjän rajavyöhykkeeltä. Avoinna tilauksesta.
Lue lisääOllilan lomamajat
Ollilan lomamajat on erikoistunut kalaruokiin. Useat omaperäiset yksityiskohdat tekevät tilavasta Juomuskota ravintolasta erityisen tunnelmallisen. Avoinna tilauksesta.
Lue lisääArolan Maatila- ja Erälomat
Ruhtinaansalmi, Suomussalmi Arolan Maatila- ja Erälomat, perinteistä maalaisruokaa tilauksesta. Raaka-aineet omalta tilalta ja lähijärvistä. Leivät leivotaan Arolan pirtissä ja paistetaan puu-uunissa. Pirtissä 25 asiakaspaikkaa.
Lue lisääHossan poropuisto
Ruhtinaansalmi, Suomussalmi Porotila, jossa on kotaravintola A-oikeuksilla. Herkullisia pororuokia tilauksesta. Poron lihaa ja porotuotteita myytävänä.
Lue lisääLounaskahvila-konditoria Herkkusuu
Suomussalmi, Kainuu Herkkusuussa voit nauttia tuoreista leivonnaisista, piirakoista ja rieskoista, joita voi myös ostaa mukaan. Kotiruokatyyppinen lounas ja kaunis maisema Kiantajärven rannalla. Ja kun Suomussalmella ollaan, niin täältä saa myös pettuleipä!
Lue lisääKahvila-Ravintola Kultainen kukko
Suomussalmi, Kainuu Kahvila-Ravintola Kultainen kukko tarjoaa paikallisia ruokia ja lounasta kodikkaassa ravintolatilassa. Suurempia juhlia järjestetään tilauksesta Vanha Kurimo -nimisessä päärakennuksessa.
Lue lisääHotelli Kalevala
Kuhmo Luonnonkauniilla paikalla sijaitseva moderni, Kalevala-henkinen hotelli, jonka ravintolan ruokalistalta löytyy lähiseudun raaka-aineita. Tarjolla on niin perinteisiä kuin kansainvälisiäkin ruokia paikallisella otteella silattuna.
Lue lisääMajatalo Puukarin pysäkki
Karjalaisen ruokaperinteen mukaista aitoa lähiruokaa ja ystävällistä palvelua kotoisessa miljöössä.
Lue lisääLieksan leipomo ja kahvila
Lieksa, Pohjois-Karjala Tuoreita leivonnaisia ja hyvää kahvia
Lue lisääIsäntärenki
Vuonisjärvi, Lieksa Isäntärenki on toimiva maatila, joka on suuntautunut luomu- ja lammastuotantoon. Talon emäntä valmistaa villasta käyttö- ja taidetekstiilejä. Perinteinen rakennus, lampaita, pitoruokaa tilauksesta, laadukkaita kudonnaisia.
Lue lisääKestikievari Herranniemi
Vuonislahti, Lieksa Herranniemi on toiminut kestikievarina jo 1800-luvun alussa. Siihen aikaan liikuttiin hevosilla tai jalkaisin. Vieraat nukkuivat isossa tuvassa ja hevoset saivat tallista leposijansa. Monenlaiset kulkijat kohtasivat toisensa kievarissa. Tänä päivänä Herranniemi toimii kestikievarina jo neljännessä sukupolvessa – vanhaa perinnettä kunnioittaen. Herranniemi lukeutuukin maakunnan vanhimpiin edelleen toiminnassa oleviin matkailuyrityksiin ja se tarjoaa majoitusta, perinteistä ruokaa…
Lue lisääHurtan holvi
Lieksa, Pohjois-Karjala Maukasta suomalaista kotiruokaa. Lounas päivittäin ja pitopalvelua tilauksesta. Ravintola sijaitsee vanhassa pankin hirsirunkoisessa konttorissa. Rakennuksen historia on hyödynnetty sisustuksessa kauniisti.
Lue lisääKotileipomo Viipukka
Uimaharju, Joensuu Kotileipomo Viipukka, aitoa ruisleipää ja tuoreita leivonnaisia
Lue lisääRavintola Parppeinpirtti
Ilomantsi, Parppeinvaara Ravintola Parppeinpirtti sijaitsee Ilomantsin, keskustaajaman kupeessa sijaitsevassa Parppeinvaaran runokylässä. Se on saanut nimensä siellä 1800-luvulla asuneen runonlaulajana tunnetun talonpojan Jaakko Parppein mukaan. Parppein pirtin ravintola tarjoaa pitopöydästään nykykarjalaista ruokaa perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennetussa rakennuksessa. Tarjolla myös aitoja karjalanpiirakoita, leivontanäytöksiä sekä leipomisen historiaa.
Lue lisääHermannin Viinitorni
Ilomantsi, Pohjois-Karjala Hermannin Viinitorni, luovien viininvalmistajien viinikahvila sijaitsee Ilomantsin vanhassa vesitornissa. Tornilta on huikea näköala yli karjalaisten vaarojen aina Venäjälle saakka. Torniravintolan A-oikeudet mahdollistavat oivan tilaisuuden tutustua viinitilan kaikkiin tuotteisiin. Saatavana myös kahvia ja pikkupurtavaa.
Lue lisääAhvenisen kesäkahvila
Ahveninen, Joensuu Ahveninen, Pohjois-Karjala Levähdysalueella tien 518 varrella Enon ja Lieksan välillä idyllinen kesäkahvila terasseineen. Tuoretta kahvia, leivonnaisia, erityisen kaunis maisema.
Lue lisääKahvila Houkutus
Joensuun keskusta Kahvila Houkutus, tuoreet leivonnaiset ja konditoriatuotteet mukavassa miljöössä.
Lue lisääKauppaneuvoksen kahvila
Joensuu, Taitokortteli Kauppaneuvoksen kahvila on sisustettu maalaisromanttiseen tyyliin ja täällä voit maistella erilaisia kotileivonnaisia ja karjalaisia perinneherkkuja. Kahvilamme tarjoaa kiireettömän aistinautinnon upeassa ympäristössä. Mukava miljöö, tuoreet leivonnaiset, historiallinen rakennus.
Lue lisääKarjalantalo & Ravintola Kerubi
Joensuu, Ilosaari Joensuun parhaalla paikalla Ilosaaressa, historiallinen rakennus. Kerubi on laadukas ja omaleimainen ruoka- ja seurusteluravintola, jossa voit viettää aikaa, kuunnella musiikkia ja tavata ihmisiä.
Lue lisääRavintola Kielo
Joensuu, Pohjois-Karjala Ravintola Kielo tarjoaa laadukkaista, sesongeittain vaihtuvista raaka-aineista tehtyjä rehellisiä ja puhtaita makuja. Suomalaista ruokaa, taidokkaat annokset. Avoinna iltaisin.
Lue lisääUtran Uittotupa
Joensuu, Utra Tilausravintolana toimiva Utran Uittotupa tarjoaa pohjoiskarjalaista lähiruokaa ammattitaitoisten kokkien valmistamana. Mielenkiintoinen miljöö Pielisjoen rannan tuntumassa.
Lue lisääJuhanantupa
Hummovaara, Kesälahti Juhanantupa on jyhkeistä hirsistä rakennettu komea karjalaistalo, joka sijaitsee Hummovaaran idyllisessä kylämaisemassa. Tuvan tunnus on komea honka, jonka juurella Elias Lönnrot laulatti runonlaulaja Juhana Kainulaista. Tupa henkii modernia karjalaista tunnelmaa. Avoinna kesästä syksyyn. Koti- ja retroruokaa.
Lue lisääRuokkeen lomakylä
Kesälahti, Pohjois-Karjala Ruokkeen lomakylä sijaitsee luonnonkauniilla paikalla. Lomamökkejä ja leirintäalue. Mahdollisuudet pilkkimiseen ja retkiin Vienan Karjalaan.
Lue lisääLohela
Puntala, Ruokolahti Lohela on lohen käsittelyyn erikoistunut yritys, joka käyttää kotimaista kirjolohta. Tulikiviuunin pehmeässä lämmössä, omalla mausteseoksellamme miedosti suolatut lohet savustamme kahviomme kalankäsittelytiloissa joka päivä aamusta iltaan. Kalat pakkaamme siten, että ne säilyvät lämpiminä n. 4 tuntia, jonka vuoksi ne ovat mainio tuliainen pitemmänkin matkan päähän vietäväksi.
Lue lisääRavintola Buttenhoff
Imatra, kävelykatu Ravintola Buttenhoff tarjoaa perinteisiä ruokia. Ravintola löytyy Imatran kosken ja Valtionhotellin läheltä, kävelykadun päästä, toisesta kerroksesta. Kokeile sesonkiruokia, kuten parsaa, kalakeittoa ja blinejä. Alakerrassa myös kahvila.
Lue lisääRavintola Wanha Makasiini
Lappeenranta Etelä-Karjala Lappeenrannan sataman tuntumassa sijaitseva tunnelmallinen makasiiniravintola, jonka sisustus yhdistelee modernia ja mennyttä aikaa. Raikas ruokalista poimii vaikutteita paikallisesta lähiruoasta ja klassisista herkuista. Sopii perheille. Tiedustele lähiruokaa. Reipas ja ystävällinen palvelu. Tila sopii mainiosti myös yksityistilaisuuksiin. Pieni kodikas ulkoterassi.
Lue lisääRavintola Wolkoff
Lappeenranta Etelä-Karjala Ravintola Wolkoff tarjoaa perinteistä ja paikallista gourmet-ruokaa sekä tunnelmaa 160 vuotta vanhassa historiallisessa miljöössä.
Lue lisääKahvila Majurska
Lappeenrannan historiallisessa linnoituksessa sijaitseva Kahvila Majurska on yksi Lappeenrannan tunnetuimmista kahviloista. Kahvila Majurska tunnetaan erityisesti historiaa huokuvasta tyylistään ja rauhallisesta ilmapiiristään.
Lue lisää