Imatra–Ruokolahti–Rautjärvi -retkeilyreitti 89 km
Reitti alkaa etelässä Imatran kylpylältä, koukkaa Ruokolahden urheilukeskukselle ja päättyy Rautjärven kunnan keskukseen eli Simpeleelle. Reitti kulkee monin paikoin useampaa haaraa niin, että matkan pituutta voi muunnella. Reitti myös ylittää usein pienempiä teitä, joten polkua voi kulkea haluamansa matkan.
Vanhempi Ruokolahti – Rautjärvi –retkeilyreitti on kesällä 2004 viitoitettu alkamaan Imatralta saakka. Näin ollen Joutsenon reitistö, Ruokolahden ja Rautjärven vaellusreitti sekä Parikkalan suunnan reitistö on saatu yhdessä osaksi Euroopan kaukovaellusreittiä E10.
Imatran kylpylältä lähdettäessä reitti kulkee urbaania teollisuusmiljöötä. Vuoksi ylitetään Tainionkoskella. Siellä voi poiketa Vuoksen luontolenkille jokivarteen. Reitti ohittaa Kaukopään tehtaan aivan valtatien tuntumassa. Pienen luontopolkupätkän jälkeen sähkölinjaa seuraten tullaan Ruokolahdelle katuverkkoa myöten.
Vasta Ruokolahden kylän ja Puumalantien (62) ylityksen jälkeen polku saapuu vähemmän asutuille paikoille. Tästä eteenpäin Simpeleelle saakka reitti kulkee pikkuteitä ja polkuja vaihtelevassa maastossa järviä kierrellen ja melkoisia mäkiä ylitellen. Reitti haarautuu useassa kohdassa yhtyäkseen taas samalle uralle. Reitin varrella on säännöllisin välimatkoin laavuja. Reitti on merkitty oranssilla maalilla ja puisilla viitoilla.
Suuren Venäitlammen laavun jälkeen polku haarautuu Saarilamminmäellä Koantaus-järven eteläpuolella. Jos jatkaa Simpeleelle eli Rautjärven kirkonkylälle matkaa on vielä reilut 10 km eikä taukopaikkoja ole. Kylälle reitti saapuu hyppyrimäen vierestä ja päättyy lähelle linja-autoasemaa.
Kiireettömän vaeltajan kannattaa lähteä Saarilamminmäeltä luoteeseen Parikkalan suuntaan. Pian on edessä Haukkavuori, joka on huikea näköalapaikka, Etelä-Karjalan korkein kohta, peräti 172 metriä merenpinnasta ja 79 metriä läheisestä Sarajärvestä. Vuorella on vanhoja rajamerkkejä. Vuoren laella kiertelee vajaan kilometrin mittainen luontopolku. Siitä on enemmän tietoa näillä sivuilla Haukkavuoren suojelualueen kohdalla. Loitumajärvellä polku yhdistyy Parikkalan reitistöön.
Lisätietoja: www.gosaimaa.fi, www.ruokolahti.fi, www.rautjarvi.fi
Suomen retkeilyopas, Edita, Metsähallitus 2007
Ajo-ohje: Imatran kylpylään on selkeä opastus valtatieltä 6, samoin Simpeleen linja-autoasemalle.
Osoite
Imatran kylpylä