peurajarvi

Peurajärven virkistysalue

Taso: (*  *) Kaksi karhua

Peurajärvi on ihanteellinen perhekohde. Pieneen ja rauhalliseen alueeseen ehtii hyvin tutustua päivänkin aikana, mutta viikonloppukin vierähtää siellä mukavasti, nähtävää ja tekemistä riittää patikoinnista uimiseen, kalastuksesta marjastamiseen.

Yöpyä voi Mäntyjärven laavulla tai Iso-Valkeisen kodassa tai telttailla niiden ympäristössä. Karavaanareille on kolme aluetta. Lisäksi alueella on muutama varaustupa.

Järvien ympäri kulkee kaksi helppokulkuista rengasreittiä. Mäntykankaat laskevat ja kohoilevat harjujen muotojen mukaan. Kalavesiksi on tarjolla kirkkaita järviä, pieniä lampia ja mutkittelevia jokia.

Peurajärven itäpuolelle on Paistinvaaran hieno vanhojen metsien suojelualue. Sen puuvanhusten kätköissä on mielenkiintoinen Kärnänkivi, mahtava siirtolohkare, joka seisoo kapean kärkensä varassa kuin painovoimaa uhmaten. Kiven ohi kulkee Peurajärveltä Mujejärven alueen kautta Saramon jotos -vaellusreitti, joka päättyy Nurmeksen Saramon kylään. Alueen luoteiskulmasta menee retkeilypolku Hiidenportin kansallispuistoon.

Peurajärven alue ei ole luonnonsuojelualuetta vaan talousmetsää. Metsiä hakataan retkeilyä kunnioittaen.

Peurajärvi pähkinänkuoressa:

Nurmes, Pohjois-Karjala

Pinta-ala 10 km2

Lisätietoja:

www.luontoon.fi/peurajarvi

Ajo-ohje:

Nurmeksesta ajetaan Nurmes – Kuhmo -tietä (75) 28 km Kuhmon suuntaan. Siellä käännytään opasteiden mukaan länteen Peurajärvelle. Ajetaan noin 14 km ja käännytään oikealle Iso-Valkeisen pysäköintialueelle. Autot voi jättää myös Hakolammen pohjoispäähän, Mäntyjärven laavun tuntumaan tai Mäntyjokisuussa tien varren levikkeelle.

Osoite

Kolin luontokeskus Ukko

Puhelinnumero

Sijainti kartalla