
Raesärkät
Taso (*) Yksi karhu
Nurmeksen Raesärkät on kaunis päiväretkikohde kumpuilevassa harjumaisemassa. Alue on saanut nimensä luode-kaakkosuuntaisen kapean harjujakson mukaan. Maisemassa on harjujen lisäksi levollisia soita, joen mutkia ja vanhaa metsää monipuolisine asukkaineen. Raesärkkien maisemaa on käyty ihailemassa vuosikymmenten ajan. Se on suosittu lähivirkistäytymiskohde.
Raesärkkien alue muodostuu suojelumetsästä ja virkistysmetsästä. Suojelumetsässä voidaan tehdä ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteitä, virkistysmetsässä saa harjoittaa myös pienimuotoista metsätaloutta.
Alue sijaitsee Nurmeksesta Kuopioon menevän tien (75) pohjoispuolella. Alueella ei ole rengasreittiä, mutta sen halki kulkee retkeilyreitti, joka noudattelee vanhaa kärrytien ja pyöräuran pohjaa.
Raessärkät pähkinänkuoressa
Nurmes, Pohjois-Karjala
Pinta-ala 7 km2
Perustettu 2000
Lisätietoja:
Ajo-ohje:
Alue sijaitsee kuutostien risteyksestä 17 km Kuopion suuntaan. Siellä käännytään opasteen mukaan oikealle Raesärkille. Opasteet johtavat perille Raesärkkien P-paikalle. Matkalla on useita käännöksiä eri suuntiin.
Kuva: Reino Turunen
Osoite
Kolin luontokeskus Ukko